Tjejlag i ring

Varainhankintaa joukkueelle, yhdistykselle tai koululuokalle

Suomi – tule osaksi perhettä

Jo vuodesta 1987 olemme auttaneet seuroja ja luokkia ansaitsemaan rahaa unelmien ja tavoitteiden toteuttamiseksi. Esimerkiksi matkustamaan yhdessä turnauksiin, luokkaretkelle tai harjoitusleirille. Ikävä totuus on, että yhdellä kymmenestä lapsesta ei valitettavasti ole varaa lähteä mukaan tällaiselle matkalle. Sen me haluamme Newbody Familylla muuttaa yhdestä ainoasta syystä – siksi, että kaikilla olisi varaa lähteä mukaan ja saada muistoja ja ystäviä elämää varten.

MITÄ OLEMME SAAVUTTANEET TÄHÄN MENNESSÄ

on keskiansio jokaiselta myyntikierrokselta

seurat ja luokat ovat ansainneet Pohjoismaissa kanssamme.

asiakasta ostaa Newbody Familyn tuotteita vuosittain.

NÄIN SE KÄY

Kolme helposti myytävää tuotekategoriaa. Sujuva järjestelmä.

Riippumatta siitä, mitä tuotetteita asiakas ostaa, te saatte aina 30% paketin hinnasta. Myydessänne uudestaan aiemmat asiakkaanne pysyvät järjestelmässä, niin teidän on helppo olla heihin uudestaan yhteydessä. Tuotteitamme kaikki tarvitsevat, joka tekee niistä helposti myytäviä. Niin itselle, kotiin tai lahjaksi. Tuotevalikoimasta löytyy aina jokaiselle jotain, jotta voitte myydä enemmän ja ansaita enemmän.

Newbody

Pohjoismaalaisten suosikkivaatteita. Ne tunnetaan erinomaisesta laadustaan ja istuvuudestaan. Kaikki vaatepakkaukset maksavat 17 €, josta jää teille 5 €.

Spicy Dream

Hyviä mausteita ja maustesekoituksia hienoissa lahjapakkauksissa. Kaikki paketit maksavat 12 €, josta jää teille 3,5 €.

Uutta 2021

Home Seremonies

Keväällä 2021 lanseeraamme skandinaavisen tyylikkään sisustusmalliston joka kodin tarpeisiin.  Kaikki paketit maksavat 17 €, josta jää teille 5 €.

6 SYYTÄ KOKEILLA NEWBODY FAMILY -TUOTTEITA

VIITTEET

Tässä joitain hyviä esimerkkejä

Olemme aina iloisia, kun voimme jakaa onnistumisia. Alla on joitain hyviä esimerkkejä joukkueista, yhdistyksistä ja luokista, jotka jo aikaisessa vaiheessa hyödynsivät tilaisuuden myydä Newbody Familyn tuotteita.

MALAX IF P09 & P05

Tavoite/Unelma: Turnausmatka
Myyjien määrä: 35 kpl
Myydyt pakkaukset: 900 kpl
Kokonaisansio: 4500€

NÄRPES KRAFT FF/Naiset

Tavoite/Unelma: Virkistystoimintaa
Myyjien määrä: 24 kpl
Myydyt pakkaukset: 543 kpl
Kokonaisansio: 2 715 €

9. LUOKKA TOHOLAMMI

Tavoite/Unelma: Luokkaretki
  
Myyjien lukumäärä: 21 kpl
 
Myydyt pakkaukset:165 kpl
 
Kokonaisansio: 825 €

Pidämmekö me lupauksemme? Parhaan vastauksen antaa Asiakastyytyväisyyskyselymme vuodelta 2019:

on tyytyväisiä tuotteiden laatuun.

pitää tuotteitamme edullisina.

suosittelisi Newbody-tuotteita ystäville ja kollegoille.

OTA MEIHIN YHTEYTTÄ

Heräsikö kysymyksiä tai ajatuksia?

Haluaisitko jutella kanssamme?

Soita meille numeroon
075-3258440

Haluatko lähettää sähköpostia?

Kirjoita meille osoitteeseen info@newbody.fi

Haluatko, että tulemme käymään?

Lähetä viesti osoitteeseen: info@newbody.fi ,
niin tulemme mielellämme kertomaan, kuinka voitte ansaita Newbody Familyn tuotteilla.

Haluatte aloittaa varainhankinnan?

Ota yhteyttä! Laaditaan paras mahdollinen myyntisuunnitelma luokallenne, joukkueellenne tai yhdistyksellenne.